Eläinsuojeluvalvonta Suomessa hataralla pohjalla

Elintarviketurvallisuusvirasto Evira järjesti maanantaina 7.12.2009 eläinsuojeluvalvojakurssin, jonka tavoitteena oli kouluttaa virallisia ja asiantuntevia läänineläinsuojeluvalvojia valvomaan eläinten elinoloja ja eläinsuojelulainsäädännön noudattamista. Kurssi järjestettiin neljättä kertaa, ja
osallistujamäärä onkin ollut jokaisella kurssilla kiitettävä. Kuitenkaan kentällä työskenteleviä lääninhallituksen nimittämiä eläinsuojeluvalvojia ei koko maassa ole kuin kuusi. Miksi näin vähän vahvasta kiinnostuksesta huolimatta?

Eläinsuojeluvalvonta kuuluu Suomessa poliisin, terveystarkastajan ja läänineläinlääkärin tai kunnan eläinlääkärin toimenkuvaan. Poliisilla ja terveystarkastajilla on kuitenkin hyvin harvoin riittävää koulutusta ja asiantuntemusta eläinsuojelukysymyksissä. Näin kynnys puuttua asioihin voi olla turhan korkea. Eläinlääkärit puolestaan ovat varsin työllistettyjä kiireellisissä sairastapauksissa, eikä aikaa kaikkien ilmoitettujen epäilyjen tarkastamiseen välttämättä löydy. Resurssipula on suuri. Eviran kurssilla luentoa pitänyt läänineläinlääkäri kertookin, että eläinsuojeluvalvojia tarvittaisiin nimenomaan jatkotarkastuskäynneille, eli tarkastamaan onko eläinsuojeluviranomaisen antamia ohjeita noudatettu.

Läänineläinsuojeluvalvojaksi voi hakea, kun on käynyt Eviran valvojakurssin ja kun on kokemusta tai opintoihin pohjautuvaa lajintuntemusta. Valvojan työ on silti vapaaehtoista. Lääninhallitus tai Evira eivät maksa työstä minkäänlaista palkkaa tai korvausta esimerkiksi ajetuista kilometreistä, työmateriaalihankinnoista. Edes oikeusturvavakuutusta mahdollisten jälkipuintien varalta ei makseta. Tästä huolimatta oletetaan, että valvoja on halukas kuluttamaan aikaansa yrittämällä saada halutonta virkavaltaa puuttumaan eläinsuojelurikkomusepäilyyn. Virallisen valvojan toimintaa näet rajoittaa laki, jonka mukaan valvoja ei saa mennä ihmisten kotirauhan piiriin ilman virkavallan läsnäoloa. Tällaisissa tapauksissa eläinsuojeluvalvoja toimii viranomaisen apuna, osana viranomaisvalvontaa.

Vain sellaisten paikkojen tarkastaminen, joiden toiminta edellyttää ilmoituksen tekemistä lääninhallitukselle, kuten sirkus, eläinnäyttelyt, ratsu- ja ravitallit, voidaan tarkastaa ilman epäilyä. Vain poliisi voi tarkastaa eläinkuljetuksia ilman epäilyä.

Suomen eläinsuojeluyhdistys SEY kouluttaa myös vapaaehtoisia eläinsuojeluvalvojia. Lainsäädännön tukemaa toimivaltaa SEY:n valvojilla ei ole. Vapaaehtoinen valvoja voi kuitenkin mennä sisälle eläimen omistajan kotiin kotirauhaa rikkomatta, jos eläimen omistaja sallii sen. Kurssilla luennoivaa Eviran lakimiestä huolestutti, ymmärtääkö eläimen omistaja, ettei “neuvontakäynnille” saapuvaa vapaaehtoiseksi eläinsuojeluvalvojaksi itsensä esittelevää valvojaa tarvitse päästää sisälle. Hänen mielestään termien “neuvontakäynti” ja “vapaaehtoinen eläinsuojeluvalvoja” käyttö on harhaanjohtavaa.

SEY:n järjestämä koulutus on kuitenkin kattavampi kuin Eviran koulutus, ja vapaaehtoisille maksetaan oikeusturvavakuutus sekä kustannetaan tarvittavat suojavarusteet tilakäyntejä varten. Eläinsuojeluvalvojien tulisi näyttää esimerkillistä mallia, kuinka tilalla toimitaan, ja suojavarusteet on olennainen osa sitä. Lääninhallitus tai Evira ei tarjoa valvojilleen suojavarusteita, vaikka edellyttävätkin niiden käyttöä.

Eviran järjestämältä kurssilta tuskin monikaan on halukas hakemaan läänineläinsuojeluvalvojaksi tarjotuilla ”työsuhde-eduilla”. Se mitä kurssilta jäi erityisesti mieleen, on Evirankin myöntämä tieto siitä, että eläinsuojeluvalvonta on Suomessa lapsenkengissä, eikä kentällä työskenteleviä valvojia ole riittävästi. Myöskään säädöksiä eläinsuojeluvalvojan työn korvaamisesta ei ole olemassa.

Edellä mainittujen seikkojen perusteella voimme asettaa Maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttilan luottamuksen Eviran eläinsuojeluvalvontaan vähintäänkin kyseenalaiseksi.