Persoonalliset porsaat

Pienempänä sikalassa käynti oli hauskaa: oli mukavaa ottaa pieniä possuja syliin. Sitten naurettiin, kun porsas pissasi takille.

Isompana huomasin, ettei ole oikein, ettei sika mahdu edes kääntymään ympäri. Kun enemmän tutkin asioita, tajusin, että sika on apaattinen istuessaan, vaikka se onnelliselta näyttäisikin. Sen sijaan onnellinen sika on puuhakas ja tonkii maata kärsällään.

Tehotuotantotiloilla ei ole mitään tongittavaa. Betonilattiaan kun ei kärsä uppoa. Kuiviketta pitää lain mukaan olla, ellei lietelantasysteemi sitä estä. Kas kummaa, kun niin monella sattuu olemaan sellainen sontasysteemi, ettei sioille tarvitse laittaa kuiviketta.

Isompana sikalassa käynti pysäytti niin, että päätin olla syömättä sikoja. Sitä päätöstä en ole katunut päivääkään. Kafkan sanoja mukaillen: Nyt voin katsoa eläimiä levollisin mielin, sillä omatuntoni ei enää kolkuta.

Tai ei levollisin mielin voi tietenkään katsoa eläimiä, jotka kärsivät.

Kävin kerran sikalassa, jossa tilalliset valittivat, että siat ovat tylsiä eläimiä. Itselläni on täysin päinvastaisia kokemuksia. Syynä onkin, että olen nähnyt sikoja ulkona todella suuressa aitauksessa: siellä ne mennä röhnöttivät pitkin päivää pysähtymättä lainkaan. Oli niin mukavaa tutkia ja tonkia pitkin pihaa ja välillä kellahtaa mutakylpyyn. Eikä sikoja odottanut tappotuomio.

Nämä ison sikalan omistajat eivät varmaan ikinä olleet nähneet sikaa paikassa, jossa olisi tilaa enemmän kuin neliömetri sikaa kohden. Kai kuka tahansa on tylsä, jos ei ole tilaa tehdä mitään? Jos sikoja pitää pienissä tiloissa, joissa ne vaikuttavat tylsiltä, ehkä tyhmiltäkin, niin on helppoa sulkea silmänsä kärsimyksiltä: purruilta hänniltä, kalterin jäytämiseltä, apatialta. Lopuksi nämä tylsät eläimet on helppo viskata teuraaksi.

Jos sen sijaan antaa sioille mahdollisuuden tuoda esiin persoonalliset piirteensä, on vaikeampi kohdella sikoja kaltoin ja heittää ne teuraaksi. Ja mikä tärkeintä, silloin on vaikeampi pistellä näitä puuhakkaita ja ihania eläimiä poskeensa.