Kirje äidille - näin minusta tuli eläinoikeusaktivisti

Äiti, ajattelin kertoa sinulle. Olet aina ihmetellyt, miksi aloin tehdä näitä asioita. Menin mielenosoituksiin, jaoin lentolehtisiä, lakkasin syömästä eläimiä, aloin pitää etiikkaa ensimmäisenä ohjenuoranani, vaikka se olikin usein ristiriidassa lakien kanssa. Pelkäsit, että joudun väärille poluille, että ajaudun joidenkin vaarallisten ihmisten seuraan, ettei minusta tule koskaan yhteiskuntakelpoinen. Kyllä minullekin eläinaktivistit ensin näyttäytyivät hurjana joukkona: he olivat niin valmiita asettumaan vastakkain yleisesti hyväksyttyjen asioiden kanssa puolustaessaan eläimiä. Ehkä kuitenkin juuri se sai minut niin vakuuttuneeksi, että tätä minäkin haluan tehdä, toimia eläinten puolesta. He olivat minulle ensimmäiset rohkeat ihmiset, jotka todella elivät niin kuin ajattelivat. Enää en minäkään halua vain sokeasti seurata yhteiskunnan normeja ja valita asioita joita kuuluu valita. Olen nähnyt miten eläimiä pidetään, enkä voi enää sulkea silmiäni.

Suurin osa länsimaisesta historiasta vakuuttaa ihmisen olevan luomakunnan huipulla, ja muiden eläinten tulevan vasta tämän jälkeen. Haluamme kai ajatella, että muut eläimet ovat ihmistä varten. Mitä enemmän olen eläinetiikkaa ja ylipäätään arvojemme perustaa tutkinut, sitä vakuuttuneemmaksi olen tullut, ettei ole mitään syytä nostaa ihmistä kaiken muun yläpuolelle. Nykyisin se on vain keino hyväksyttää tehotuotantotilat, jossa eläimet viruvat omien ulosteidensa keskellä järsien lajitoveriltaan häntää tekemisen puutteessa. Haluan, että eläinkuva yhteiskunnassamme muuttuu ja että eläin ei enää ole väline, tavara tai ruoka.

Yhteiskuntakelpoisuus on minulle toissijaista, jos voin omalla toiminnallani tuoda esiin sen, kuinka sokeiksi olemme tulleet, kun ajattelemme tehotuotannon olevan normaalia. Ettäkö olisi normaalia, että eläimiä sairastuu ja kuolee valtavia määriä, että saparot purraan poikki, että kuolleet eläimet mätänevät vielä elossa kitkuttavien lajitoveriensa vierellä? Ei siinä ole mitään normaalia, mikään ei voisi olla sialle epänormaalimpaa. Meidän on aika tunnustaa törkeä käytöksemme muita eläimiä kohtaan ja muistaa mistä muoviin käärityt lihakset tulevat kauppojen hyllyille.

Muistatko äiti, kun juoksin lapsena itkien luoksesi: naapurin pojat nyppivät hyönteisiltä siipiä. Lohdutit minua ja sanoit, ettei eläimille saa olla julma. Äiti, minusta ne ihmiset, jotka kuvaavat sikaloissa, jotka puhuvat mediassa eläinten puolesta ja pistävät itsensä likoon jokapäiväisessä elämässään, ovat rohkeita. Minulle eläimet eivät ole ruokaa. En halua vain katsoa vierestä, kun yhteiskuntamme hiljaa hyväksyy eläinten kärsimyksen. Äiti katso näitä videoita ja lohduta minua nyt, ettei eläimille saa olla julma.